torstai 22. maaliskuuta 2012

Vastuuta sosiaaliseen vuorovaikutukseen

Opetushallitus on julkaissut sosiaalisen median suositukset esi- ja perusopetukseen, lukio koulutukseen ja ammatillisen opetuksen järjestäjille. OPM:n suosituksilla korostetaan koulun kasvatustehtävää oppijoiden sosiaalisen median käyttötapojen ja -taitojen kehittämisessä turvallisiksi, vastuullisiksi ja eettisesti kestäväksi. Suosituksessa ei oleta kantaa yksittäisiin palveluihin. Sosiaalisen median turvallisessa ja eettisessä käytössä on huolehdittava tekijänoikeuksista, tiedon luottamuksellisuudesta, salasanoista ja käyttöehdoista sekä ikärajoista, hyvästä käytöksestä sosiaalisessa mediassa, sääntöjen rikkomisen seuraamuksista sopimisesta sekä on tehtävä somemalli askel-askeleelta -osaamisen ja taitojen ohjatussa kehittämisessä. Käytännössä siis samoja asioita, jotka työelämässäkin on huomioitava.

Sosiaalisen median suosituksiin olisi hyvä tutustua myös niiden ei-opetuksessa-työskentelevien -opetuksen asiantuntijoiden. Kouluihin vaaditaan sosiaalista mediaa ja ihmetellään miksei mitään tehdä vaikka lapsilla on pelit ja vehkeet. Mielestäni on hyvä lähteä suositusten lukemisesta ja siitä, että jokaisessa oppilaitoksessa tehdään säännöt ja pohditaan miten näitä suosituksia sovelletaan käytännössä. Näin kasvatetaan vastuullisia sosiaalisen median toimijoita. Myös rehtoreiden ja opettajien on hyvä miettiä miten esiintyvät sosiaalisessa mediassa. Sosiaalinen mediahan on lopulta vuorovaikutusta ihmisten kesken joko jonkun roolin välityksellä tai ilman. Tekniikka ja sovellukset ovat apuvälineitä.

3 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Nuoren polven into kaikkeen mahdolliseen hömpän pömppään on välillä aikamoista. Se varmaan asuisi sosiaalisessa mediassa, jos siihen tarjoutuisi mahdollisuus.

Vanhempi väki on joutunut opettelemaan somen käyttöä enemmän tai vähemmän. Väitän, että mediakasvatusta voi tehdä keskustelemalla ja havainnoimalla eikä aina tarvitse itse rynnätä tositoimiin.

Olen jälleen pähkinyt, ketä esim. oppilaitoksen rehtori sosiaalisessa mediassa eniten edustaa: työnantajaansa, ammattialaansa, itseään...

Kati kirjoitti...

Huomasitko tämän?

Väkivaltaisia pelejä ja sosiaalista mediaa: Jo 11-vuotiaat käyttävät nettiä kuin teinit


http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194728304562/artikkeli/vakivaltaisia+peleja+ja+sosiaalista+mediaa+jo+11-vuotiaat+kayttavat+nettia+kuin+teinit.html

Outi kirjoitti...

Mediakasvatuksessa onkin kasvattajilla haasteita. Kouluissa etenkin. Tutkimuksessakin todettiin, että kotona sääntöjä on, useimmilla. Entä tarvitsevatko jo eskarilaiset tai alakoululaiset kännyköitä ja onko nettiin integrointi lapsuudessa edes terveellistä?