Digitaalisen asioinnin edelläkävijä

Viro on digitaalisen asioinnin edelläkävijä. Suurin osa asioita hoidetaan verkossa ja Tallinnassa on langaton nettiyhteys lähes kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa.

Viron hallituksen kokoontumisia voi seurata reaaliajassa netissä ja äänestäminenkin sujuu verkossa.  Toimiipa siellä e-reseptikin. Toki meilläkin kokeiluja on. Virossa on myös e-koulu jatko-opiskelumahdollisuuksineen. Missä ovat meidät eet? Miten ihmeessä pariinkymmeneen vuoteen ei ole tapahtunut Suomi tietoyhteiskunnaksi strategian jälkeen mitään. Laitteita kouluissa ja julkishallinnossakin on, mutta missä ovat uudet ideat ja innovaatiot. Ei pelkillä laitteilla ja vanhoilla työtavoilla ja organisaatioilla uutta synny. Selvityksiä ja työryhmiä toki riittää. Tietoyhteiskunnastakin. Milloinhan saadaan yhtenäistettyä ja standardoitua edes terveydenhuollon tietojärjestelmät. Onko jokaisen pakko keksiä pyörä uudelleen. Kannattaisiko ostaa digitaaliset palvelut Virosta.

Tänään on julkaistu Suomen kyberturvallisuusstrategia. Se määrittelee tavoitteet ja toimintalinjat, joiden avulla vastataan kybertoimintaympäristöön kohdistuviin haasteisiin ja varmistetaan sen toimivuus.

Ei oo tietoo - ihan sama

Aloitimme tällä viikolla Sosiaalinen media tutuksi -virtuaalikurssin, johon ilmestyi paikalle vain kolmasosa opiskelijoista. Hämmästyttävää on ollut se, että osa ilmoittautuneista ei ole valmis olemaan sosiaalinen verkossa. Toki tarjosimme kurssilla tirkistelyvaihtoehtoa perinteisen kirjallisen tehtävän muodossa mutta siinäkin taitaa olla liikaa työtä. Tällä viikolla olen oivaltanut, että sosiaalinen media on monelle vain naamakirja ja että kaikki eivät enää osaa edes googlata. Jos ei tietoa ole Facebookissa tai Wikipediassa, niin sitten sitä ei löydy. Tässäpä sitä tietoyhteiskuntaa, johon ollaan oltu matkalla jo toistakymmentä vuotta. Eipä ole kaukana sekään aika kuin hyvin nettihaun osaavat mielsivät itsensä tietojenkäsittelyn ammattilaisiksi. Google Haminassa näyttää tältä. Tietoa on.

Lapsikin tietää, että pihallakin oppii

Olen seurannut aktiivisesti sosiaalisessa mediassa käytävää kirjoittelua opetuksesta. Suomessa esille nousee kirkasotsaisten innovaattoreiden kirjoittamana se, että nykyopettajat ovat ihan pihalla ja että opetusalan, vai liekö peräti koko yhteiskunnan, suurin ongelma on se, että ei tiedetä mitä tehdään suurille määrille opettajia. Mitenhän perusopetus hoidettaisiin, ellei perinteisessä koululaitoksessa ja mitä noudatetaan opetuksen pohjana jos ei ole opetussuunnitelmien perusteita ja opetussuunnitelmia. Kuka opastaa alakoululaista, video, Internet, iPad, älykännykkä vai koulun talkkari tai kenties kirkasotsainen konsultti. Muistin virkistämiseksi vielä: koulu on paitsi paikka oppimiseen, lasten ja nuorten säilytyspaikka, niin myös yhteiskuntaan integrointia. Koulutuksella kohotetaan yhteiskuntakelpoisuutta ja tasoitetaan tietä työmarkkinoille. Yksi suosikkiammateista Amerikassakin on opettaja. Lopulta on aivan sama millaisilla menetelmillä opiskellaan lukutaitoa, kirjoittamista, matematiikkaa tai sosiaalisia taitoja, toisen huomioon ottamista tai empatiaa. Tai minkä merkkistä tietokonetta tai sosiaalisen median sovellusta tai vimpainta käytetään. Voiko Suomessa opettaa ilman viimeistä tekniikkaa. Nepalissa riittää kynä ja ruutupaperi ja Afrikassa opiskellaan matematiikkaa peruskännyköillä, Internetiä kun ei ole – puhelinverkko kyllä. Eipä Amerikassakaan langattomat verkot toimi missä tahansa. Ihmettelipä joku myös miksei Suomessa käytetä opetusvideoita. Tiedoksi, että lukio-opetustakin annetaan jo videoneuvottelujärjestelmien avulla eikä etäopetustakaan keksitty eilen, puhelinlangat ovat laulaneet jo ennen Internet-yhteyksiä. Suomessa on ollut jo vuosia sitten koulutelevisio, opettaja-tv, ylen videot ja ylen lähettämät opetusohjelmat. Ehkä näiden tyyppien kouluaikana juuri heidän kouluissaan ei käytetty muuta kuin luokan edessä puhuvaa päätä, ei opetustaulujakaan. Vai olivatko he ylivilkkaita opiskelijoita, jotka odottivat käytävässä oppitunnin päättymistä ja siinä jäi se perusopetuksen oppimiskokemus puuttumaan. Syrjäydyttiin opetuksesta. Kävi hyvä tuuri, että ei syrjäydytty elämästä.

Twitterissä ja blogeissa leviää kulovalkean tavoin Salman Khanin TED-video: Let's use video to reinvent education. Matematiikkaa, ja sitä myös tässä. Osataan Suomessakin. Nokian Moodle-pohjainen peruspuhelimissa toimiva opetusohjelma. Entäpä Amerikassa niin suosittu puheenaihe Flipped Classroom, toinen, kolmas ja neljäs esimerkki. Tarvittaisiinko kuitenkin muutakin kuin video. Siispä puhuvasta päästä ohjaajaksi ja opastajaksi. Kotitehtävät tehdäänkin ohjatusti koulussa. Kotona keskitytään vaikka opetusvideoihin. Sulautuvaa opetusta tai tutkivaa oppimista siis.  Olemme menossa opettajakeskeisyydestä opiskelijakeskeisyyteen. Uuttako. Tuskin. Erityisopetuksessa näitä menetelmiä on sovellettu pitkään. Jokainen opiskelija on yksilö. Kaikki eivät opi samalla tavalla. Aina on myös niitä, jotka haluavat, että opettaja opettaa.

Sitten vielä sosiaalista oppimista, ja lapsikin tietää, että opetusta on muutettava ja infograafeja etäopetuksen kehittymisestä. Lopuksi hyvä esimerkki siitä miten kouluissa olevia vanhoja kuvatauluja voidaan uusiokäyttää.

Mistä lääke Internetriippuvuuteen

Luin Lääkärilehdestä mielenkiintoisen artikkelin Internetriippuvuudesta ja siitä milloin sen haitalliseen käyttöön pitäisi puuttua ja pitäisikö se olla diagnostinen luokka. Artikkelin kirjoittajan Jyrki Korkeilan (LT, psykiatrian dosentti, psykiatrian professori ja ylilääkäri) mukaan Internetriippuvuutta on hallitsematon ja vahingoittava Internetin käyttö: pelaaminen, erilaiset seksuaaliset aktiviteetit ja sähköpostin tai muiden viestimien yletön käyttö. Tästä voi aiheutua terveydellisiä ongelmia ja ammatillisia, taloudellisia sekä sosiaalisen elämän vaikeuksia. Internetriippuvuuteen voi liittyä myös päihteiden haitallista ja riippuvaista käyttöä sekä masentuneisuutta. Tarkkaavaisuushäiriö liitetään usein Internetriippuvuuteen ja se saattaakin artikkelin mukaan olla keskeinen taustatekijä riippuvuuden kehittymisessä. Hoidossa sovelletaan peliriippuvuuden hoidossa tunnettuja keinoja.

Artikkelin mukaan lääketieteellisessä kirjallisuudessa pohditaan diagnosoitaisiinko Internetriippuvuus elektronisen median patologiseksi käytöksi vaiko muuksi häiriöksi. Kansainvälisessä tautiluokituksessa Internetriippuvuus voisi olla peliriippuvuuteen verrattava uusi behavioraalisen riippuvuuden muoto. Yhdysvalloissa suositellaan impulssikontrollin häiriön käyttöä diagnoosina.

Artikkelin mukaan verkkoestottomuutta on silloin kun Internetistä riippuvainen kokee erityisen tärkeäksi verkon käytön voimakkaan intimiteetin, estojen ja rajojen katoamisen, ajan rajallisuuden tunteen katoamisen ja kokemukset hallinnan tunteen höltymisestä. Riippuvainen hankkii uusia laitteita tyydyttääkseen Internetyhteyksien toimivuuden kasvavia odotuksia. Internetin käyttö asettuukin elämän tarve- ja tehtävähierarkiassa ensisijaiseen asemaan. Verkkoyhteydet säätelevät hyvinvointia ja mielialaa. Sosiaalinen elämä kaventuu ja elämä ilman Internetistä voi masentaa ja ahdistaa.

Tutkimustietoa on vähän. Erään kulttuurisidonnaisen tutkimuksen mukaan kiinalaiset altistuvat Internetin haitalliselle käytölle tavallisemmin kuin yhdysvaltalaiset. Tämä johtuu kiinalaisten nopeasta Internetaltistumisesta. Miehillä on, kulttuurista riippumatta, enemmän Internetriippuvuusongelmia kuin naisilla. Monta tuntia yhtäjaksoisesti Internetiä käyttävät saavat enemmän riippuvuusongelmia kuin satunnaiset käyttäjät.

Internetriippuvaisilla ei ole havaittu altistavaa persoonallisuusprofiilia. Riippuvuuteen on toki yhdistetty vähäinen ekstroversio, suuri neuroottisuuden määrä sekä pieni elämyshakuisuuspistemäärä ja taipumus luottaa vain itseensä ja toimia yksin. Murrosikäisten Internetriippuvuuteen yhdistetään vanhempien emotionaalisen lämmön puute sekä äidin liiallinen kontrolloivuus, hylkäävyys ja rankaisevuus. Lisäksi  voi olla ihmissuhdevaikeuksia. Internetriippuvalla esiintyy monihäiriöisyyttä ja he ovat muuta väestöä masentuneempia ja ahdistuneempia. He käyttävät enemmän alkoholia ja kärsivät unihäiriöistä. Suomalaisessa opiskelijaväestössä havaittiin haitallisen käytön liittyvän psyykkiseen kuormittumiseen, sosiaaliseen eristyneisyyteen, kannabiksen käyttöön ja alkoholin haitallisen käytön lisääntymiseen sekä dissosiaatio-oireisiin ja itsensä vahingoittamistaipumukseen. Toisen tutkimuksen mukaan riippuvaisilla nuorilla esiintyy päiväväsymystä, unettomuutta, kuorsaamista, bruksismia (yöllistä hampaiden narskuttelua), painajaisunia ja päänsärkylääkkeiden käyttöä. Liiallinen Internetin käyttö voi johtaa liikunnan laiminlyöntiin ja somaattisiin terveyshaittoihin kuten selkäongelmiin, rannekanavaoireyhtymään, ylipainoon, syviin laskimotrombooseihin ja keuhkoembolioihin sekä pitkään jatkuvan verkkopelaamisen aiheuttamiin epileptisiin kouristuksiin. Internetriippuvuutta ennakoivat oireet lisääntyvät. Näitä ovat ADHD-oireet, vihamielisyys murrosikäisillä pojilla ja sosiaalinen ahdistuneisuus ja masennus murrosikäisillä tytöillä.

Elämä ilman Internetiä on hankalaa ja tietokoneen sekä Internetin käyttötapoja tulisikin muuttaa. Omat säännöt ja käyttörajoitukset auttavat vieroittautumiseen kuin myös käyttöpäiväkirja ja ulkoiset ajastimet. Tutkittua tietoa Internetriippuvuuden hoidosta ei ole saatavilla, vaikka tutkimusideoita ja empiirisiä hoitokokeiluja, etenkin peliriippuvuuden hoitamisesta on. Hoito voi olla psykososiaalista, ja siinä voidaan hyödyntää kognitiivista terapiaa, motivoivan haastattelun keinoja tai 12 askeleen ohjelmia. Vaikeissa tapauksissa käytetään myös lääkehoitoja. Lääkäreidenkään tiedot eivät ole teknologian kehityksessä pysyneet mukana. Uusimmat tutkimukset osoittavat, että sosiaalisen median käyttö pikemminkin täydentää muuta sosiaalista verkostoa kuin korvaa sitä.

Lisätietoja Päihdelinkki: Internet pelaamisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ympäristöriippuvuudesta Lähde: Duodecim 2012;128:741-8

Mobiilisti erityinen elokuvissakin

Elokuvissa vieressäni istuu nuori tyttö, joka ei saa käsiään irti älykännykästä ja sormet laulavat
näppäimillä koko ajan ja välillä on aivan pakko soittaa kavereille. Olisiko ollut parempi jäädä kotiin
tekemään vuorovaikutusharjoituksia tai katsomaan lyhytelokuvia älykännykästä. Toisten huomioimista tai hyvää käytöstä ei ehkä ole ehditty opetella tai siihen ei ole löytynyt sopivaa sovellusta. Vai oliko tämä kapinaa.

Entäpä jos tällä nuorella onkin keskittymishäiriö, ylivilkkautta tai ADHD. Sekin on mahdollista, että hän
oli elokuvissa pakotettuna. Ei olisi oikeasti halunnut lähteä mutta kavereille ei voinut sanoa ei, tai äidille. Valitettavasti todennäköisin selitys on se, että päivystetään mobiilisti 24/7 siltä varalta, että joku kaveri sattuisi olemaan linjoilla. Heti pitää päästä kommentoimaan ja kertomaan kuulumiset ja samalla paetaan omaan maailmaan. Koulussa kommentoidaan opettajan jokaista sanaa livenä näpyttelen, niin miksei leffaakin voisi tekstittää kavereille. Ennen nörtit päivystivät kotona koneidensa ääressä. Nyt eletään reaalimaailmassa virtuaalielämää kaiken aikaa ja opitaan mobiilisti. Toivottavasti reaalimaailma ei jäisi oikeasti näkemättä ja kokematta tai vuorovaikutustaidot eivät jäisi vain 140 merkkiin eikä syrjäydyttäisi reaalimaailmasta.

Älykännyköistä ja virtuaalielämästä huolimatta useimmille lapsille tulee vieläkin murrosikä, ei add tai adhd kuten voisi keskustelupalstoilta päätellä. Itsensä löytäminen ja minuuden etsiminen ei ole helppoa. Joku nuori kirjoittaa keskustelupalstalla olevansa koulussa tehdyn persoonallisuustestin mukaan impulsiivinen ja omaavansa keskittymisvaikeuksia tehtävien teossa tai että ajatukset harhailevat ja mieliala voi muuttua muutamassa sekunnissa. Keskittymishäiriökö. Ehkäpä. Eikö tämä ole normaalia murrosiän käyttäytymistä. Kaikki eivät voi olla eritysoppilaita.

IT-ala juhii ja muistelee

Kylläpä näitä synttäreitä nyt riittää IT-alalla: eilen oli IT-kouluttajat ry:n 10-vuotisseminaari, vähän aikaa sitten Hetky täytti 40 vuotta ja nyt on TIEKEkin jo kolmikymppinen ja Tietotekniikan liitto lähenee jo eläkeikää, sehän on 1953 perustetun Reikäkorttiyhdistyksen peruja. TIEKEn tämän päivän juhlaseminaarissa varmaankin pohditaan minne kadotettiin tietoyhteiskunta, jota niin kovasti hehkutettiin kymmenen vuotta sitten.

Poimintoja Jyrki Kasvin juhlaseminaari tweettauksista: Timo Kekkonen: lisää tietoa ei tarvita, vaan tiedon kriittistä, integroivaa ja kokonaisvaltaista käsittelyä. Lisäksi eri alojen eri ikäiset asiantuntijat pitäisi saattaa yhteen tarkoituksella ja satunnaisesti. Paula Risikko: Terveydenhuollon järjestelmät saadaan kuntoon vasta sitten kun pirstaleiset rakenteet on kunnossa. ITIF 2009 -tutkimuksen mukaan Suomi, Ruotsi & Tanska maailman johtavat terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon maat. Suomi oli sähköisen sairauskertomuksen edelläkävijä. Olli Kallioniemi: Terveydenhoidon ICT 2020: genomitieto, globaali pilvidiagnostiikka ja kuva-analyysiin perustuva etädiagnostiikka. Jyrki Kontio: Tieto menee pilveen, päätelaitteiden kirjo, verkottuvat käyttäjät ja uudet ansaintamallit. Hänen mukaansa nyt eletään suurinta ICT-alan muutosta sitten Internetin ja hän oli huomannut myös, että Helsinki on Euroopan kuumin startup-city (Aaltoes).

IT-kouluttajien peijaiset

IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaarin alussa puheenjohtaja kertoi, että IT-kouluttajat lopettavat ja tulevat liittymään johonkin muuhun yhdistykseen (jälkeenpäin selvisi, että IT-kouluttajat jatkaa edelleenkin). Tilaisuus alkoi lupaavasti: puheenjohtaja Tarmo Toikkanen puhui videon välityksellä, Eija Kalliala esitteli koko historiikin, ja sitten oli tilaisuuden emännän, Irmeli Pietilän vuoro esitellä niin sponsorit kuin esiintyjätkin. Se YouTube -video olisi ehkä kannattanut ladata koneelle, niin senkin olisi pystynyt esittämään.

Sitten alkoikin varsinainen ohjelma, Tutustumisen koreografia: kierretään ja tutustutaan, kolmen hengen ryhmä. (Jee - taas joku kiva ryhmätyö!) Olisin mielummin kuunnellut ne mielenkiintoiset esitelmät. Itse olen näppylöillä kaikenmaailman ryhmäytymissessioista.

Teemu Leinonen, Aalto/Taik, piti mielenkiitoisen esityksen tieto- ja viestintätekniikan kehityksestä opetuksessa. Merkitykset ja ymmärrys rakentuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja se perustuu historiaan. Merkitys syntyy yhteisön rakentamana. Avoimien ja vapaiden oppimateriaalien idea tulee jo antiikin ajalta. Douglas Engelbart kehitti maailman ensimmäisen hiiren Stanfordissa 60-luvulla ja Stewart Brand oli kuuntelemassa Engelbartin esittämiä ongelmanratkaisuideoita ja Steve Jobs viittasi myöhemmin Brandin perustamaan perustamaan Whole Earth Catalogiin sekä The Well -julkaisuun (joka muuten oli 80-luvulla perustettu ns. facebook).

Jyrki J. J. Kasvi, Tieke, puhui aiheesta mihin ollaan menossa. Kreikan ja Italian kriisillä ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä, talouskriisit tulevat ja menevät. Sen sijaan maailman ikärakenteen muutos  ja teknologian kehitys vaikuttavat sekä ympäristön muutos ja globaali verkostoitumen ja  riippuvuus. Suomessa suuret ikäluokat jäämässä eläkkeelle ja ollaan juoksemassa suoraan seinään. Suomen talous on murroksessa. Vaikka EU onkin tällä hetkellä maailman suurin talousmahti, niin tulevaisuudessa se on Kiina.  Tietoyhteiskunta alkaa kypsyä ja nyt ollaan siirtymässä Bio- tai Fuusio-yhteiskuntaan (teknologioiden yhdistymistä). 2000-luvulla Suomi oli tietotekniikan edelläkävijä, vaan ei ole enää. Jäätiin ihailemaan omaa olotilaa ja pudottiin kehityksestä täysin. Sen sijaan muut ottivat oppia ja menivät ohi. Botswanassakin voi maksaa kännykällä, ei Suomessa koska pankit ja teleoperaattorit tappelivat vuosia voittojen jaosta.  Suomessa ollaan vieläkin impivaaralaisia! Kuinka monella nettikaupalla on englannin tai saksan kieliset sivut. Ruotsalaisilla on. Haasteet: Suomi heikko tivi-teknologian hyödyntäjä, sähköiset palvelut ja kauppa on edelleen "tulossa", Suomi viimeinen maa euroopassa,jossa lähetetään edelleen paperilaskuja tai miksi  suomalaiset opiskelijat eivät halua lähteä vaihtoon. Myytti: ollaan hyviä teknologiassa ja osaataan hyödyntää sitä. Työn ja elämän rakenne murtuu: työmarkkinoiden jatkuva murros, työ irtautuu ajasta ja paikasta, osaavan työvoiman saatavuus, fyysinen ja psyykkinen työpahoinvointi. Jenkeissä kysytään mitä tienaat, Intiassa mikä on sun uskonto ja Suomessa mikä on sun duuni. Suomessa ei saa epäonnistua vaikka toisaalta vain epäonnistumisista voi tulla niitä hulluja ideoita, joilla menestytään. Projekteissä ei synny innovaatioita, koska pitää määritellä mitä tehdään. Tietoyhteiskunnan osaamistarpeet: elämänhallintataito,  osaamisenhallintataidot, sosiaaliset taidot, tiedonhallintataidot ja verkoistoitumistaidot. Missä oikeasti opitaan? Osaamisen tunnistaminen?

Jaana Holvikivi, yliopettaja Metropoliasta, Culture and Cognition in Information Technology Education (väikkäri 2009, TKK) puhui kv-opetuksesta ja sen haasteista (kulttuuritaustat). Miten voi hyödyntää sitä, että opiskelijat ovat erilaisia.

Tero Toivanen, erityisluokanopettaja, näkymä näkymättömään (siis se näkymätön oppiminen), tulevaisuuden koulun rakentaminen ja miten sen voi rakentaa. Osamminen osiaalisesti rakennettujen merkityksien luominen, oppia jakamalla ilman maantieteellisiä rajoja. Poisoppiminen, nopeasti yhdistämällä uusia ideoita. Miten voi opettaa jos ei opi. Epävarmuuden ja erilaisten ihmisten kohtaaminen on hallittava ja lisäksi oltava dynaaminen aikakäsitys ja oppijoilla on myös oltava vastuuta.

Anne Rongas, e-oppimiskeskus, on avoimen oppimiskulttuurin asialla. Esityksen aiheena oli oppiminen, koulun informaatioteknologia ja digisisällöt. Miksi asiat etenevät hitaasti? Toisaalta uutta asiaa tulee jatkuvasti ja valtava kiire koko ajan. Sosiaalinen media on viidakko. Miten tukea elinikäistä oppimista?

Teemu Arina,  nuori kundi, joka "jo ennen Internetin yleistymistä toteutti tietoverkkopohjaisia yhteistyöprojekteja",  puhui pilvioppimisesta eli CloudLearningistä. Väheneekö keskitettyjen instituutioiden tarve?

Ville Venäläinen, Otavan opisto (vapaa sivistystyö), myös opetushallituksen some-koordinaattori, on Kasvin kanssa somesta samaa mieltä. Vapaa-ajalla käytetään somea mutta miten se voisi liittyä kouluelämään? Miten tietotekniikan luoma uusi oppimisympäristö on niin vieras? Vaarallisin pedofiili on verkossa, ei kylällä. Agraariyhteiskunnan kyläyhteisö vaatii paljon sosiaalista kanssa käymistä. Digitaalisessä kuilussa on ensisijaisesti kyse eri ihmisten räikeän erilaisesta kokemustaustasta. IT-teknologia voisi olla myös "ihmisteknologiaa" ja kanssakäymistä. Et opi toimimaan suurkaupungissa, jos et ole käynyt siellä. Mitä IT:stä pitää kouluttaa ja kenelle?

Esko Kilpi, puhui oppimisympäristöstä ja kysyi onko joku ympäristö, joka ei ole oppimisympäristö. Jos työtä lähestytään luovana, se on itse asiassa informaation raketamista. Asiat tapahtuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ihmiskeskeisempi maailma tulee osaksi meidän todellisuutta ja ollaan lähempänä yksilöiden omia tarinoita ja tulevaisuutta. Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka on mua edellä tarinassa, jota elän. Twitterin seuraaminen on tärkein oppimisverkko. Seurataan muita ja opitaan.  Mitä verkot mahdollistavat.

Ja sitten alkoi Learning Cafè eli pöydissä kiertäminen ja vastausten etsiminen alustajien kysymyksiin. Nähtäväksi jää mitä innovaatioita tämä seminaari tuottaa. Oma aiheemme: monimuotokoulutuksen haasteet ei ideoista päätellen ehkä tullut oikein ymmärretyksi. Lisäksi näytti siltä, että perusopetus tai vapaa sivistystyö oli tutumpaa kuin ammattikorkeakouluopetus ja se, että kaikki opiskelijat eivät todellakaan tule suoraan lukioista.

Somea intensiivillä

Katin kanssa on tällä viikolla tehty opiskelijoille somea tutuksi. Eipä silti, kyllähän moni tuntee some-palveluja mutta eniten käytetään kuitenkin Facebookia ja YouTubea. Olipa yksi kurssilaisista sitä mieltä, että muuta hän ei tule tarvitsemaankaan ja niinpä jäi kurssi kesken. Joku oli sitä mieltä, että Facebookista on alkanut sosiaalisen median kehitys. No, jokainen katsoo omista kokemuksistaan maailmaa ja mediaa yleensä. Haastavinta on saada opiskelijat innostumaan ja kokeilemaan. Kun tavoitteena on hyvä arvosana, niin silloin halutaan tietää tarkalleen mitä tulisi kirjoittaa. Missä on uteliaisuus, kokeilunhalu ja tutkiminen?

Medialukutaitoa tarvitaan somessa. TV-uutisissa oli äsken teknologialukutaidosta ja sen opetuksesta. Esimerkkinä oli Lego-robotit ja niiden ohjelmointi. Minullakin on joitakin vuosia sitten ollut tilaisuus kokea ja nähdä miten perusopetuksessakin opitaan ohjelmoimaan. Perusopetuksen kerhoihin ja valinnaisaineisiin tämä sopii hyvin mutta miten ammattikorkeassa opetetaan teknologialukutaitoa?

Olen myös seurannut keskustelua tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisestä opetuksessa ja (ilmeisesti) muut kuin opettajat ovat sitä mieltä, että opettajat ovat kangistuneet kaavoihinsa ja eivät osaa hyödyntää teknologiaa. Haloo! Missä tietoyhteiskunta ja nopeat nettiyhteydet? Entä mistä kunnon koneet kouluihin. Kymmenen vuotta on lupailtu, vaan eipä näy. Toinen on opetussuunnitelmat ja niiden perusteet. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin äkkiseltään näyttää. Toki kaikenlaisia apuvälineitä voi hyödyntää jokaisessa oppiaineessa. Se on opettajasta ja teknologiasta kiinni. Opettaminen on asia, josta jokaisella on oma näkemyksensä ja asiantuntijoita riittää.

Näkymätön oppiminen näyttää olevan suomalaisessa keskustelussa nyt kova sana. Se vaikuttaa olevan ehdotus oppimisen uudeksi paradigmaksi. Intensiivi -kurssilla oli muuten paljon näkymättömiä opiskelijoita harrastamassa todennäköisesti näkymätöntä oppimista.