Digitaalisen asioinnin edelläkävijä

Viro on digitaalisen asioinnin edelläkävijä. Suurin osa asioita hoidetaan verkossa ja Tallinnassa on langaton nettiyhteys lähes kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa.

Viron hallituksen kokoontumisia voi seurata reaaliajassa netissä ja äänestäminenkin sujuu verkossa.  Toimiipa siellä e-reseptikin. Toki meilläkin kokeiluja on. Virossa on myös e-koulu jatko-opiskelumahdollisuuksineen. Missä ovat meidät eet? Miten ihmeessä pariinkymmeneen vuoteen ei ole tapahtunut Suomi tietoyhteiskunnaksi strategian jälkeen mitään. Laitteita kouluissa ja julkishallinnossakin on, mutta missä ovat uudet ideat ja innovaatiot. Ei pelkillä laitteilla ja vanhoilla työtavoilla ja organisaatioilla uutta synny. Selvityksiä ja työryhmiä toki riittää. Tietoyhteiskunnastakin. Milloinhan saadaan yhtenäistettyä ja standardoitua edes terveydenhuollon tietojärjestelmät. Onko jokaisen pakko keksiä pyörä uudelleen. Kannattaisiko ostaa digitaaliset palvelut Virosta.

Tänään on julkaistu Suomen kyberturvallisuusstrategia. Se määrittelee tavoitteet ja toimintalinjat, joiden avulla vastataan kybertoimintaympäristöön kohdistuviin haasteisiin ja varmistetaan sen toimivuus.

Tekniset ja sosiaaliset taidot

Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella on YTM Anita Saaranen-Kauppisen sosiaalipsykologian alan väitöstilaisuus 8.6.2012 klo 12 alkaen.  Väitöskirja Käsitykset sosiaalisista taidoista tekniikan alalla tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Tutkimuksen mukaan Insinöörit arvostavat sosiaalisia taitoja, mutta teknisyys määrittelee heidän identiteettiään. Tutkimus osoittaa, että tekniikan alalla ”hyvä opiskelija” edustaa pitkälti perinteistä luonnontieteellistä ja teknistä insinööriyttä, kun taas ”hyvää työntekijää” pidetään pikemminkin yhteisöön sopivana ”hyvänä tyyppinä”, jolla on teknisen osaamisen lisäksi sosiaalisia taitoja. Väitöskirjan mukaan sosiaalinen taitavuus tekniikan alalla muodostuu sekä itsestään selväksi että kiistanalaiseksi asiaksi.

Eräs insinöörituttavani löysi väitöskirjan sivulta 177 seuraavan helmen: "Tulosteni mukaan sosiaalisten taitojen oppiminen on suurelta osin yksilön omasta ajattelusta ja motivaatiosta lähtöisin olevaa." Hän toteaakin, että tarvittiin vuosia kestänyt väitöstutkimus tulokseen pääsemiseksi! Ja jatkaa, että vastaavasti joku tekniikan ihminen voisi tehdä väitöksen aiheesta Käsitykset teknisistä taidoista sosiaalialalla ja päätyä yhteenvedossaan tulokseen: "Tulosteni mukaan teknisten taitojen oppiminen on suurelta osin yksilön omasta ajattelusta ja motivaatiosta lähtöisin olevaa." Näinhän se on. Jos ei ole motivaatiota, ei tapahdu oppimista oli ala mikä hyvänsä. Taidanpa tutustua tähän tutkimukseen tarkemmin. Motivoiduin.

Mobiilisti oppimassa erilaisuutta

Osallistuin erääseen mobiilioppimisen seminaariin loppuviikosta. Seminaarissa oli peräti kolme mobiilioppimisesta väitöskirjaa tekevää opettajaa. Puhuttiin paljon oppimismenetelmistä ja pedagogiikasta mutta kuitenkin tekniikkaorientoituneesti. Jos laitteet pudotetaan pelistä pois ja tarkastellaan oppimista tai opetusta sinänsä, niin miten se eroaa Sokrateen tai Platonin opetuksesta tai siitä, että kuulen mielenkiintoisen luennon ja kerron siitä kaverilleni. Olet sitten m-, i- tai e-orientoitunut ja vaikka ajattelumme ja oppimiskykymme on kehittynyt, niin aivot toimivat edelleen samalla tavalla. Vai toimivatko. Mitä on tapahtunut elinikäiselle oppimiselle tai hiljaiselle tiedolle (tacit knowledge). Yritysmaailmassahan tämä on arkipäivää mutta onko se myös tutkimuksissa.

Mobiilioppimista

Eri-ikäiset ja erilaisen kokemustaustan omaavat osallistuvat rikastuttivat seminaaria ja ajatteluamme opetuksesta. Mielestäni seminaarin mielenkiintoisin kysymys oli se, että pystyvätkö vanhat ohjelmoijat ohjelmoimaan mobiililaitteisiin vai tarvitaanko vain Photoshop-taitoisia ohjelmoijia? Mihin se maailma muuttuisi, jokainen sukupolvi haluaa keksiä pyörän aina uudelleen tai ainakin muotoilla sen, vaikka käyttötarkoitus ja -tapakaan ei paljoa muuttuisi. Haloo. Ohjelmointikin on kielitaito ja uusia kieliä voi oppia jos on kielipäätä ja ylipäätään halua oppia uutta. Taidot ja tiedot pirstaloituvat ja kokonaisuuden hallitsijoista alkaa kohta olla huutava pula. Sitä paitsi niitä vanhoja sovelluksia ja ohjelmia käytetään vielä vuosia ja jonkunhan niitäkin täytyy osata ylläpitää. Arkirealismia on se, että kaikki ei muutu hetkessä. Tähän vaikuttaa paitsi raha myös poliittiset päätökset.

Opiskelua mobiiliryhmässä

Jos kaikki nähdään kuvina niin, näyttääkin siltä, että tätä menoa nyky-yhteiskunnasta syrjäytyvät, niin auditiiviset kuin kinesteettisetkin. Tämä vaara olisi hyvä huomioida niin opetuksessa kuin käyttöliittymäsuunnittelussakin. Opeta sisältöä ja unohda tekniikka, sehän on vain apuväline opin perille menossa. Kaikki jossain oppilaitoksessa opettavat tietävät, että opetuksen tulee tapahtua opetussuunnitelman mukaisesti. Toki vapaa sivistystyökin on olemassa. Erityisyyteen ja erilaisuuteen tutustuminen voisi tehdä terää. Diagnooseja ja oppimisen haasteita löytyy pilvin pimein ja sama opetusmenetelmä ei sovi kaikille. Minäkään en opi samalla tavalla kuin ikäiseni kollegat tai kollegat yleensä tai suomalaiset yleensä tai kotikaupunginosani ihmiset yleensä. Yleistäminen ja leimaaminen ei sovi diagnooseihinkaan. Emme siis vielä ole ohjelmoitavia robotteja.

Miten soveltaa somea opetuksessa

SULOP2012 -seminaarissa Hanni Muukkonen piti luennon, jossa käsiteltiin sitä mitä korkeakouluopettajan tulisi tietää sosiaalisesta mediasta. Mieleen jäi erityisesti teknologian käyttö: mieti mikä on tarkoituksen mukaista ja ohjeista se, jota käytetään - hyvin. Toinen asia oli sosiaalisen median swot. Vahvuudet: ohjelmien saatavuus hyvä ja aloituskynnys on matala. Heikkoudet: hajauttavat tietämyksen eri välineille eivätkä ne keskustele keskenään, vaikea hallinnoida ja ylläpitää, tietokäytäntöjen reflektoinnin puute ja some ymmärretään keskustelun mahdollistajana eikä jaettujen kohteiden yhdessä työstämisen välineenä. Mahdollisuudet: jakaminen ja yhdessä työstämisen toimintamallien omaksuminen, suunnittelu ja koordinointi, sisältöjen kehittyminen ja prosessien etenemisen seuraaminen. Uhat: pitkäjänteinen tiedonluomisen ja -kehittelyn prosessi voi yllättäen katketa sosiaalisen median välineillä, tekijänoikeuksien menettäminen, omiminen ja yleinen oikeuksien hämärtyminen sekä se, että jossain mielessä tiedon tallentaminen pilvipalveluille uhka, koska ei voi vaikuttaa missä tieto on.

Aloitusluennon jälkeen osallistuin työpajaan, jossa pohdittiin miten soveltaa sosiaalista mediaa omassa opetuksessa. Työpajaa vetivät Jere Majava ja Antero Aunesluoma. Työpajan paras anti oli keskustelut muiden osallistujien kanssa somen soveltamisesta opetuksessa. Ryhmämme pohti opettajan työkalupakkia eli mitä sosiaalisen median välineitä tulisi käyttää. Porukalla todettiin, että  Moodle toimii kotipesänä (kurssitiedot, arvioinnit ja linkit muualle). Tämän lisäksi tarpeen on Dropbox ja Dropitto.me (tiedostot aina mukana ja tehtävien palautus). EduFeedr (kootaan kurssiblogit ja blogien feedit) vaikuttaa mielenkiintoiselta tavalta hallita kurssia. Blogit: (Posterous, Tumblr, Blogger ja WordPress) kannattaa ottaa käyttöön. Entä wikit (kun asia muuttuu, kokouksen muistiinpanot, projektin hallintaa to-do -lista) tai GoodleSites, kumpaa käytetään. Dokumenttien työstämisessä ja myös ryhmätöissä on GoogleDocs paikallaan. Miksi Twitter (keskustelut ja kysymykset ja tiedon haku) on parempi kuin Facebook? Ihan siitä syystä, että Twitterissä on mahdollista tehdä erilaisia tunnuksia eri roolit huomioiden. Olenko töissä, opiskelenko vai keskustelenko kavereideni kanssa. Ryhmätöihin ja keskusteluihin soveltuu myös Skype tai Googlen Hangout. Kiitos vielä innokkaille ja asiantunteville työpajan vetäjille - Jerelle ja Anterolle.

IT-ala juhii ja muistelee

Kylläpä näitä synttäreitä nyt riittää IT-alalla: eilen oli IT-kouluttajat ry:n 10-vuotisseminaari, vähän aikaa sitten Hetky täytti 40 vuotta ja nyt on TIEKEkin jo kolmikymppinen ja Tietotekniikan liitto lähenee jo eläkeikää, sehän on 1953 perustetun Reikäkorttiyhdistyksen peruja. TIEKEn tämän päivän juhlaseminaarissa varmaankin pohditaan minne kadotettiin tietoyhteiskunta, jota niin kovasti hehkutettiin kymmenen vuotta sitten.

Poimintoja Jyrki Kasvin juhlaseminaari tweettauksista: Timo Kekkonen: lisää tietoa ei tarvita, vaan tiedon kriittistä, integroivaa ja kokonaisvaltaista käsittelyä. Lisäksi eri alojen eri ikäiset asiantuntijat pitäisi saattaa yhteen tarkoituksella ja satunnaisesti. Paula Risikko: Terveydenhuollon järjestelmät saadaan kuntoon vasta sitten kun pirstaleiset rakenteet on kunnossa. ITIF 2009 -tutkimuksen mukaan Suomi, Ruotsi & Tanska maailman johtavat terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon maat. Suomi oli sähköisen sairauskertomuksen edelläkävijä. Olli Kallioniemi: Terveydenhoidon ICT 2020: genomitieto, globaali pilvidiagnostiikka ja kuva-analyysiin perustuva etädiagnostiikka. Jyrki Kontio: Tieto menee pilveen, päätelaitteiden kirjo, verkottuvat käyttäjät ja uudet ansaintamallit. Hänen mukaansa nyt eletään suurinta ICT-alan muutosta sitten Internetin ja hän oli huomannut myös, että Helsinki on Euroopan kuumin startup-city (Aaltoes).

Teknologia ja digitaalinen onni

Tekeekö teknologia ja sosiaalisen median hyödyntäminen meidät onnellisemmaksi. Entä onko digionnellisuus yhtä tärkeätä kuin reaalimaailman onnellisuus. Olenko onnellinen digimaailmassa jos minulla on FB:ssä tai Google+:ssa kymmeniä tykkääjiä tai Twitterissä lauma seuraajia. Voiko digionnellisuutta ylipäätään verrata reaalimaailman onnellisiin hetkiin.

Digitaalinen onnellisuus muokkaa elämää ja kulttuuria. Elämme reaalimaailman lisäksi virtuaalimaailmoissa eikä aina ole helppoa sanoa missä on meidän ja teknologian rajapinta. Voimme olla samanaikaisesti sekä täällä että siellä. Samalla luomme kaiken aikaa omaa e-muistiamme, joka auttaa meitä ehkä oppimaan omista elintavoistamme ja tekemään parempia valitoja tulevaisuudessa.

Verkossa voi olla sosiaalinen some-sovellusten avulla. Voin keskustella verkossa päivittäin vanhempieni ja sisarusteni kanssa kuten ennen aamiaspöydässä. Muiden elämää on helppo seurata FB:ta tai blogeista. Toisaalta jos jatkuvasti kerron netissä missä kulloinkin liikun, niin luovunko yksityisyydestäni tai annako varkaille hyvän vinkin siitä milloin kotini on tyhjänä. Toisaalta mitä enemmän annan tietoa itsestäsi sitä myös enemmän saan.

Kantaa ottaminenkin on helppoa. Ei välttämättä tarvitse mennä kadulle osoittamaan mieltään. Sekin voidaan tehdä mukavasti omalla kotisohvalla, olla passiivisesti aktiivinen ja kuitenkin osallistua. Lisäksi sosiaalinen media on demokratisoinut mielipiteiden julkaisemisen. Moraali ja etiikka on otettava huomioon ja mietittävä mihin vedämme rajan digitaalisessa todellisuudessa.

Verkossa oleva laite toimii tavallaan katseen vangitsijana, emme saa silmiämme irti siitä. Joskus virta vaan on katkaistava ja on etsittävä tasapaino reaalimaailman ja digitaalisen elämän suhteen. Lopulta ei ole kyse teknologiasta vaan siitä miten onnellisuus määritellään. Entä jos emme roikkuisikaan verkossa viikonloppuisin,  mihin kaikkeen muuhun jäisikään aikaa.

Lisää digitaalisesta onnellisuudesta Anna Akbarin (PhD Professor, New York University) luentotallenteesta.