sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ja taas yksi naama kirjassa

Jippii. Mielenkiintoista seurata sosiaaliseen mediaan tutustumista kurssillamme. Kun tehtävänä on esitellä sosiaalisen median sovelluksia, niin saamme niukkasanaisia mielipiteitä muutaman suositumman sovelluksen käytöstä. Onneksi sentään niitä eikä linkkejä Wikipediaan. Toisten postauksia ei lueta. Sen osoittaa seitsemän Facebook esittelyä, kuusi LinkedIniä ja Twitteriä. Opiskelijat eivät ole sosiaalisia somessa. Kaikki eivät edes halua koska haluavat pitää työminän privaatista erillään ja kolmatta persoonaa ei haluta luoda. Ymmärrettävää. Toki kurssilla on loistavia kirjoittajia ja somessa sujuvasti omalla nimellään esiintyviäkin, joiden tekstiä on ilo lukea.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lempäälässä - tuskinpa

Näitä kaikenmaailman somepalveluja on pilvin pimein ja niissä tietysti eri salasanat. Jouduin tänään nollaamaan salasanani eräässä suositussa somepalvelussa, jota itse käytän aniharvoin. Sain ilmoituksen postiini, että salasanavaihtoni on tapahtunut Lempäälässä. Ähäkutti. Eipäs ollutkaan. Enkä ole Tampereellakaan käynyt pariin vuoteen. Pitäisikö.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Ammattikorkeakoulutus uudistuu loppuuko aikuiskoulutus

Ammattikorkeakouluja ja rahoitusta uudistetaan. Vastaisuudessa perusrahoitus (opiskelijamäärä ja suoritetut tutkinnot, hankkeet) ei olisikaan rahoituksen perustana, vaan tutkinnot ja 55 op/vuosi. Toivottavasti 55 opintopisteen vuosivaatimus ei aiheuta sitä, että työn ohella opiskelu olisi mahdotonta. Joutuvatko ammattikorkeakoulut pohtimaan kannattaako aikuiskoulutusta järjestää. Mielenkiintoinen kysymys on se, miten rahoituksen uudistus tukee paremmin koulutuksen tavoitteita ja parantaa opetuksen ja tutkimuksen laatua. Eikö laatuvaatimuksia jouduta laskemaan, jotta saadaan enemmän suorituksia. Entä mittaako tutkinto tulevaisuudessa tämän hetken osaamista vai onko tarkoitus oppia jotain uutta.

Ymmärrän toki sen, että opintotuen perustana on tietty opintopistemäärä mutta miksi vaatia vastaavaa opintosuoritusta myös niiltä, jotka opiskelevat työn ohella ja ilman tukea. Hehän tekevät kaksinkertaisen työpäivän kokopäiväisesti opiskeleviin verrattuna. Eikö siitä pitäisi palkita. Onko poliittisilta päättäjiltä unohtunut elinikäinen oppiminen ja työmarkkinakelpoisuuden ylläpito. Tarvitaanko ammattikorkeakouluja.

torstai 18. lokakuuta 2012

Opetusta ja oppeja videolta

Opetusvideot tulevat rytinällä. YouTube on esitellyt 10 video-opetuksen gurua. Tässä on haastetta meidän vaatimattomille virityksille. Verkko-opetukselle, tenttilaboratorioille ja perinteiselle opetukselle. TED-Ed videoita YouTubesta ja tietysti Khan Academy tarjoavat lukemattoman määrän opetusvideoista melkein mistä tahansa.

Ei oo tietoo - ihan sama

Aloitimme tällä viikolla Sosiaalinen media tutuksi -virtuaalikurssin, johon ilmestyi paikalle vain kolmasosa opiskelijoista. Hämmästyttävää on ollut se, että osa ilmoittautuneista ei ole valmis olemaan sosiaalinen verkossa. Toki tarjosimme kurssilla tirkistelyvaihtoehtoa perinteisen kirjallisen tehtävän muodossa mutta siinäkin taitaa olla liikaa työtä. Tällä viikolla olen oivaltanut, että sosiaalinen media on monelle vain naamakirja ja että kaikki eivät enää osaa edes googlata. Jos ei tietoa ole Facebookissa tai Wikipediassa, niin sitten sitä ei löydy. Tässäpä sitä tietoyhteiskuntaa, johon ollaan oltu matkalla jo toistakymmentä vuotta. Eipä ole kaukana sekään aika kuin hyvin nettihaun osaavat mielsivät itsensä tietojenkäsittelyn ammattilaisiksi. Google Haminassa näyttää tältä. Tietoa on.

torstai 4. lokakuuta 2012

Sosiaalinen media tutuksi

Parin viikon päästä alkaa Katin kanssa yhdessä pitämämme kurssi, jossa tutustutaan sosiaaliseen mediaan ja sen mahdollisuuksiin vuorovaikutuksen kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Tällä kertaa onkin haasteita riittävästi, osallistujia on tuplamäärä edelliseen kertaan verrattuna. Luvassa on siis somen täyteinen loppuvuosi ja uusien käytänteiden ideointi.