Anonyymia kyberkiusaamista

Virtuaalisella sosiaalinen media tutuksi –kurssilla on keskusteltu ja pohdittu sitä miten vaikeaa on keksiä postausaiheita tai kommentoida toisten blogikirjoituksia.  Aiheesta on keskusteltu paljon ja on havainnoitu blogikäyttäytymistä yleensä. On todettu, että anonyymisti on helppo kommentoida mutta omalla nimellä kommentointiin kynnys on korkea. Toisaalta joskus voi olla niin paljon uusia ja mielenkiintoisia tekstejä, että niitä ei ehdi kommentoida vaikka haluaisikin. Saattaapa bloggaaja pohtia, että lukeeko hänen blogiaan kukaan vaikka kävijätilastot osoittaisivat muuta.  Me suomalaiset olemme perinteisesti osanneet vaieta kaikilla kielillä, niin mihin se asia verkossakaan muuttuisi. Kommentoidaan vasta kun on riittävän painavaa asiaa tai postaus on provosoinut sopivasti. Kommenttien todettiin antavan uutta puhtia kirjoittamiseen.

Oletko sinä tai tuttavasi kirjoittanut verkossa jotain, josta on tullut riitaa kaveripiirissä tai töissä. Entä jos kateellinen (työ)kaveri laittaa jonkun kyseenalaisen postauksen eteenpäin tai vie sen pomolle ja aiheuttaa työkaverille potkut. On hyvä pohtia mitä kirjoitetaan ja miten kun eleet ja ilmeet eivät auta. Luemmeko ja tulkitsemme toistemme tekstejä avoimin mielin vai pahantahtoisesti.

Professori Annette La Greca on selvittänyt kyselytutkimuksilla Miamin murrosikäisiltä sosiaalisen ahdistuksen ja masennusoireiden ilmenemistä kiusaamisen seurauksena. Hän on tutkinut erityisesti kyberkiusaamista. Internet mahdollistaa anonyyminä pysymisen ja se madaltaa kiusaamiskynnystä sekä nolaamiseen perustuvaa kiusaamista.  La Greca luennoi 2.5. Turun yliopistolla: Peer victimization among adolescents.

Tällä Katin kanssa yhdessä vetämällämme kurssilla tuli kyberkiusaamista kommenttina mediassa ajoittain esillä ollut Elisan tarina, josta voi lukea Enkeli-Elisan blogista. Blogissa mm. Elisan isä, entinen koulukiusaaja,  purkaa ajatuksiaan kiusaamisesta, siitä selviämisestä ja tilanteen käsittelystä. Saipa eräs kurssilainen Elisan blogista keskustelua kavereidensa kanssa ircissäkin. Hän kertoi, että he keskustelivat pitkään aiheesta samalla jakaen omia tarinoitaan. Tässä on sosiaalisen median hyvä puoli. Voi tutustua syvällisemmin kavereihin ja saa keskusteltua kiperistäkin aiheista tässä ja nyt. Vaan onko kaikilla reaalimaailmassa keskustelukaveria tai edes virtuaalimaailmassa.

Onko lapsesi naamakirjassa

Lapsi valehtelee ikänsä päästäkseen Facebookiin ja sosiaalisen median palveluihin. On uskomatonta, että alle 13-vuotiasta suomalaisista lapsista neljänneksellä on Facebook-profiili. Kannustavatko vanhemmat valehtelemaan iän vai eivätkö he tiedä mitä lapset puuhaavat. Minne on unohtunut aikuisten kasvatusvastuu netin ja verkkoelämän suhteen. Entä suomalainen rehellisyys, oikean ja väärän tai sallitun ja kielletyn ero. Lainsäädännöllä ei Suomessa määritellä ikärajoja mutta Amerikassa näin tehdään. Useimmat sosiaalisen median palveluista ovat amerikkalaisia.  Lapsi ei ymmärrä sosiaalisen median sääntöjä eikä välttämättä sisältöäkään mutta ymmärtävätkö kaikki vanhemmatkaan. Vanhempien kavereiden tai tutun tuttujen päivitykset eivät varmasti ole sopivaa luettavaa lapsille kuvista puhumattakaan. Ei ihme, että lapsi löytää netistä jonkun hyväksikäyttäjän tai tulee kiusatuksi.  Varsinkin jos koko perhe seurustelee itsekseen oman tietokoneensa kanssa ja lapsi on oman onnensa nojassa netin pauloissa.  IRC- Galleriassa käräytetään ylläpidolle alle 12-vuotiaat. Pitäisikö Facebookissakin toimia samalla tavalla. Kannattaa lukea lapsista sosiaalisessa mediassa kertova Ylen artikkeli Mediakasvattajat: Facebook ei sovi pienille lapsille.

Tuttavani kertoi, että on toivotonta selittää 11-vuotiaalle ikärajojen tarkoitusta kun hänen kaverinsa saavat vanhempiensa tietämänä pelata K16-pelejä. Lapsi ihmettelee, että miksi minä en saa pelata kun toisetkin saavat. Tuttavani oli selvittänyt Facebookin käyttöä oman lapsensa luokalla. Hämmästyttävää kyllä, yli puolella on Facebook-profiili. Uskomatonta. Tuttavani kannatta Facebookissakin alaikäisten käräyttämistä. Ovatko sinun lapsesi Facebookissa tai oletko lastesi kaveri? Paraneeko lapsen itsetunto kun hän elää aikuisten maailmassa tai millainen identiteetti hänelle muodostuu.

Turusta tulevaisuuten

Mikä on oleellista opetuksessa ja oppimisessa. Laatu, tehokkuus ja kansainvälisyys vai kasvu, hyvinvointi ja yhteisöllisyys tai kenties tehokkuus, nopeus ja taloudellinen kannattavuus. Viikonlopun SKO-päivät Turussa tarjosi näkökulmia niin koulun muutoksesta, opetuksen haasteista, tulevaisuudesta kuin oppimisestakin.

Esko Valtaoja, avaruustähtitieteen professori Turun yliopistosta piti viikonlopun mielenkiintoisimman luennon yhteisestä tulevaisuudestamme. On ymmärrettävä historiaa, jotta voi ymmärtää paitsi tätä päivää myös tulevaisuutta. Tulevaisuus ei ole kvartaali. Tulevaisuutta aliarvostetaan menneisyyden kustannuksella. On helppoa valittaa kuinka huonosti asiat ovat ja unohtaa se miten hyvinvointi on lisääntynyt. Sata vuotta sitten Suomessa elettiin keskimäärin huonommin kuin Romaniassa nyt. Sadan vuoden päästä osaamme ehkä korjata pikkuvikamme ja poistaa ongelmia. Tarvitaanko silloin vielä  lääkäreitä. Ennusteiden mukaan nyt syntyvät lapset elävät satavuotiaiksi ja tällä hetkellä puhutaan eläkeiän nostosta kokonaisella vuodella. Uutiset vääristävät käsityksiä ja niillä haetaan sensaatiota. Hyvät uutiset eivät jää historiaan.  Paratiisi on tässä ja nyt, ei menneisyydessä, vaikka downshiftaajat haluavatkin palata menneisyyteen, punaiseen tupaan ja omistaa perunamaan.  Kannattako pessimismiä lietsoa, jos ihmiskunta on selvinnyt tähän saakka, niin miksei selvittäisi vastaisuudessakin.

Tulevaisuuden tutkimuksen dosentti, VTT ja sosiologi Anita Rubin (Turun yliopistosta) puhui tulevaisuuden oppimisesta. Hän käsitteli etupäässä nykyisyyttä sekä sitä miten kehittää itseään ja tuotteistaa itsensä. Laadun ja tehokkuuden yhdistäminen on haasteellista. Ennen tiedettiin mitä huomenna vaaditaan. Mitä oikeastaan pitäisi osata kun sosiaalinen toimintaympäristö laajenee. Rooli ja identiteetti menevät helposti sekaisin. Identiteetti ei ole koskaan valmis, vaan se rakentuu koko ajan. Nuoret ovat markkinatalouden koelaboratorio. Onnistumista ja onnellisuutta mitataan rahatalouden arvoilla. Nyt koetaan, että on pärjättävä julkisesti ja arjesta on tulossa abstraktimpi. Ovatko Facebook-kaverit oikeita kavereita. Yksinäisyys lisääntyy. Todellisuus ja mahdollisuuden rajat hämärtyvät. Epäoleellisen viitteellisen tiedon merkitys kasvaa ja sille annetaan enemmän painoarvoa. Tieto ei perustukaan pelkästään tieteeseen vaan myös emootioon. Epäonnistuminen ei ole enää oppimisen motivaattori. Nyt ei anneta toista mahdollisuutta. Ajetaanko perusopetusta alas ja korvataan se etä- ja verkko-opetuksella.

Toisaalla Teemu Leinonen kirjoittaa blogissaan, että opettaja olet designeri. Tulevaisuuden pohdintaa siinäkin. Hämeenlinnan ITK-päivien pedagogista roolipeliä viime viikolta, mukana ehkä muutama opettajakin. Seurasin peliä Bambuserista.  Entä robot futuren efektit ja lisää robotiikkaa.

Lapsikin tietää, että pihallakin oppii

Olen seurannut aktiivisesti sosiaalisessa mediassa käytävää kirjoittelua opetuksesta. Suomessa esille nousee kirkasotsaisten innovaattoreiden kirjoittamana se, että nykyopettajat ovat ihan pihalla ja että opetusalan, vai liekö peräti koko yhteiskunnan, suurin ongelma on se, että ei tiedetä mitä tehdään suurille määrille opettajia. Mitenhän perusopetus hoidettaisiin, ellei perinteisessä koululaitoksessa ja mitä noudatetaan opetuksen pohjana jos ei ole opetussuunnitelmien perusteita ja opetussuunnitelmia. Kuka opastaa alakoululaista, video, Internet, iPad, älykännykkä vai koulun talkkari tai kenties kirkasotsainen konsultti. Muistin virkistämiseksi vielä: koulu on paitsi paikka oppimiseen, lasten ja nuorten säilytyspaikka, niin myös yhteiskuntaan integrointia. Koulutuksella kohotetaan yhteiskuntakelpoisuutta ja tasoitetaan tietä työmarkkinoille. Yksi suosikkiammateista Amerikassakin on opettaja. Lopulta on aivan sama millaisilla menetelmillä opiskellaan lukutaitoa, kirjoittamista, matematiikkaa tai sosiaalisia taitoja, toisen huomioon ottamista tai empatiaa. Tai minkä merkkistä tietokonetta tai sosiaalisen median sovellusta tai vimpainta käytetään. Voiko Suomessa opettaa ilman viimeistä tekniikkaa. Nepalissa riittää kynä ja ruutupaperi ja Afrikassa opiskellaan matematiikkaa peruskännyköillä, Internetiä kun ei ole – puhelinverkko kyllä. Eipä Amerikassakaan langattomat verkot toimi missä tahansa. Ihmettelipä joku myös miksei Suomessa käytetä opetusvideoita. Tiedoksi, että lukio-opetustakin annetaan jo videoneuvottelujärjestelmien avulla eikä etäopetustakaan keksitty eilen, puhelinlangat ovat laulaneet jo ennen Internet-yhteyksiä. Suomessa on ollut jo vuosia sitten koulutelevisio, opettaja-tv, ylen videot ja ylen lähettämät opetusohjelmat. Ehkä näiden tyyppien kouluaikana juuri heidän kouluissaan ei käytetty muuta kuin luokan edessä puhuvaa päätä, ei opetustaulujakaan. Vai olivatko he ylivilkkaita opiskelijoita, jotka odottivat käytävässä oppitunnin päättymistä ja siinä jäi se perusopetuksen oppimiskokemus puuttumaan. Syrjäydyttiin opetuksesta. Kävi hyvä tuuri, että ei syrjäydytty elämästä.

Twitterissä ja blogeissa leviää kulovalkean tavoin Salman Khanin TED-video: Let's use video to reinvent education. Matematiikkaa, ja sitä myös tässä. Osataan Suomessakin. Nokian Moodle-pohjainen peruspuhelimissa toimiva opetusohjelma. Entäpä Amerikassa niin suosittu puheenaihe Flipped Classroom, toinen, kolmas ja neljäs esimerkki. Tarvittaisiinko kuitenkin muutakin kuin video. Siispä puhuvasta päästä ohjaajaksi ja opastajaksi. Kotitehtävät tehdäänkin ohjatusti koulussa. Kotona keskitytään vaikka opetusvideoihin. Sulautuvaa opetusta tai tutkivaa oppimista siis.  Olemme menossa opettajakeskeisyydestä opiskelijakeskeisyyteen. Uuttako. Tuskin. Erityisopetuksessa näitä menetelmiä on sovellettu pitkään. Jokainen opiskelija on yksilö. Kaikki eivät opi samalla tavalla. Aina on myös niitä, jotka haluavat, että opettaja opettaa.

Sitten vielä sosiaalista oppimista, ja lapsikin tietää, että opetusta on muutettava ja infograafeja etäopetuksen kehittymisestä. Lopuksi hyvä esimerkki siitä miten kouluissa olevia vanhoja kuvatauluja voidaan uusiokäyttää.