Arvoja ja arviointeja

Tänään olimme tutustumassa porukalla erään oppilaitoksen verkko-opetuskäytänteisiin. Oli mielenkiintoista seurata keskusteluja ja toimintaa. Esimerkiksi pois lähtiessä kaikki emännät ryntäilivät käsi ojossa johtajan luokse. Jos on näkymätöntä oppimista niin on näkymättömiä opettajiakin, ainakin jos porukassa on suunnittelijoita, päälliköitä ja johtaja.

Mitä on kasvatustiede

Kuuntelin pari päivää sitten Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori Juha Suorannan luentoa: Mistä puhumme, kun puhumme kasvatustieteistä? Suorannan mukaan kasvatustieteet ei ole missään kovin korkeatasoista. Ei ole olemassa kasvatustieteitä, vaan sosiaalinen konstruktio. Kasvatustieteen peruskirjat kertovat historiasta, menetelmistä ja luokituksesta. Kun puhutaan kasvatustieteellisestä tutkimuksesta, olisi oleellista miettiä mikä on tutkimuskohde ja miten sitä tulisi lähestyä. Pitäisikö puhua siitä miksi tutkimusaihe kiinnostaa ylipäätään. Vaihtoehtoisia malleja ei ymmärretä ja ideologioilla sivuutetaan teoriat. Vastustavat ajatukset ovat ideologiaa ja muut kasvatustieteitä. On tiedettävä mitä on tekemässä, jotta voi haastaa ideologiset miksi -kysymykset. 

Suoranta lainaa Jorma Sipilän ajatusta siitä, että tieteenala on mustekala, joka ojentelee sujuvasti lonkeroitaan tarpeen mukaan. Ollaan hanakasti tarttumassa ulkoa tuleviin syötteisiin, kuten esimerkiksi rahoitukseen. Mustekala liikkuu eri tiedekunnissa sujuvasti, esimerkkinä tästä vaikkapa aineenopettajan  koulutus. Kasvatustieteet on joustava ja taipuu moneen ja sen voisi nähdä tieteensosiologisesti. Suoranta kuvaa kasvatustieteitä nelikenttänä: professionaalinen, kriittinen, järjestelmää palveleva ja julkinen kasvatustiede. Jotta kasvatustiede olisi vakavasti otettava tieteenala, olisi harrastettava tutkimusta näillä neljällä alueella. Kaikkien neljän pitäisi olla yhtä aikaa totta.

Meidät on sosiaalistettu professionaaliseen kasvatustieteeseen ja siellä ajattelemme tekevämme työtä, kun teemme yliopistollista tutkimusta. Rahoittaja määrittelee sen, että tietyt kansainväliset referoidut julkaisut ovat arvostettuja, sen sijaan kotimaista julkaisutoimintaa ei arvosteta. Tutkimuskohteet ovat eriytyneet. On tullut puhdas hallinnollinen kategoria.

Järjestelmää palveleva kasvatustiede on sitä, että yleinen julkisuus kutsuu lonkeroa ja tartutaan tarjottuihin herkkupaloihin tai kohteisiin. Se on täydentävää rahoitusta. Yliopistot ovat keskenään kilpasilla ja tehdään valintaa mitä palvelevia tehtäviä on ja mihin mennään ja millä resursseilla. Tätä käsittelee Päivi Hökän väitöskirja Sisäinen kilpailu opettajankoulutuksen kipupiste. Ylikansalliset toimijat, kuten OECD, WHO, YK, Unicef ja EU, käyttävät kasvatustieteellistä tietoa päätöksenteossa. Järjestelmää palveleva kasvatustiede tuottaa työtehtäviä koulutuksessa maistereille ja tohtoreille ja se on monien poliittisten intressien sivistyksellinen näyttämö. Elinkeinoelämän tavoitteet ovat ristiriitaisia, eivät yhteismitallisia. Tästä syystä opetussuunnitelmista tulee neutraaleja ja kiillotettuja eikä ristiriitoja kirjoiteta auki.

Julkinen kasvatustiede on tutkimusta, johon osallistutaan kansalaisyhteiskunnan (tavallisten ihmisten) toimesta ja tarpeista. Suomessa on suuntauduttu järjestelmän palvelukseen eikä kansalaisyhteiskunta ole kehittynyt kuten maissa, joissa valtio ei ole kehittynyt. Vapaa sivistystyö menee julkisen kasvatustieteen alueelle. Jos kasvatustieteet luokitellaan kansalaisyhteiskuntaa säilyttäviin tai muuttaviin, niin kouluikäisillä ja nuorilla on julkinen puoli huomattavasti laajempi digitekniikan käytön perusteella.

Kriittinen kasvatustiede on julkituodusti poliittista ja ideakriittistä tutkimusta. Se on kapitalistisen yhteiskunnan perustusten muuttamista ja eriarvoisuuden poistamista. Tehdään tutkimusta mutta saatetaan myös toimia järjestöissä tai anarkisti- ja aktivistiryhmissä. Kriittinen kasvatustiede ei sovi suomalaisen kasvatustieteen luonteeseen. Ehkä tästä syystä yhteiskunnallisten keskustelijoiden joukossa ei ole kasvatustieteilijöitä. Tyypillistä on riippumattomuus ja tutkijoiden asemaa korostetaan. Tutkimus ja yhteiskunnallinen politiikka ovat enemmän tai vähemmän samaa alaa.

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa EDU-luentoa avaamaan näkemystäni kasvatustieteistä ja tutkimuksesta.

Copy-paste tutkinto

Parin viikon sisällä olen lukenut viitisentoista opinnäytetyötä ja katsellut Urkund-tuloksia. Jotkut hallitsevat copy-pasten paremmin kuin hyvin ja jotkut kirjoittavat niin sujuvaa suomen kieltä, että sitä on ilo lukea illan pimeinä tunteina. Läheviittaukset aiheuttavat monelle ongelmia tai lähteiden käyttö ylipäätään. Eräs enter-mestarikin on luettujen töiden joukossa. Joka rivin jälkeen vaan enter ja ollaan näpäkästi seuraavalla rivillä ja kauhistus sitä sotkua jos sanankin lisää väliin. Nopeasti ovat tekstinkäsittelytaidot unohtuneet tai sitten ne ovat jääneet oppimatta alunperinkin. Onpa jopa yksi plagiaattikin löytynyt.

Muutama viikko sitten eräällä kurssilla ihmeteltiin, että katsonko tehtävät todellakin. Pari sankaria kun oli palauttanut tyhjän tiedoston ja muutamalla oli copy-paste töitä. Totesin, että teetän vain sen määrän tehtäviä mitkä ehdin katsoa. Toisaalta miksei voisi saada copy-paste tutkintoakin. Osoittaahan sekin jotain, että osaa etsiä tietoa ja kopioida sen. Hyviä esimerkkejäkin löytyy aina copy-paste lääkäreistä sairaala-apulaisiin. Mutta minne ovat muut taidot unohtuneet eikö oppimista ja asioiden syvällistä hallintaa enää arvostetakaan. Selviääkö työelämässäkin copy-pastella. Jos näin on, niin ei muuta kun copy-paste -tutkintoa suunnittelemaan.

IT-ala juhii ja muistelee

Kylläpä näitä synttäreitä nyt riittää IT-alalla: eilen oli IT-kouluttajat ry:n 10-vuotisseminaari, vähän aikaa sitten Hetky täytti 40 vuotta ja nyt on TIEKEkin jo kolmikymppinen ja Tietotekniikan liitto lähenee jo eläkeikää, sehän on 1953 perustetun Reikäkorttiyhdistyksen peruja. TIEKEn tämän päivän juhlaseminaarissa varmaankin pohditaan minne kadotettiin tietoyhteiskunta, jota niin kovasti hehkutettiin kymmenen vuotta sitten.

Poimintoja Jyrki Kasvin juhlaseminaari tweettauksista: Timo Kekkonen: lisää tietoa ei tarvita, vaan tiedon kriittistä, integroivaa ja kokonaisvaltaista käsittelyä. Lisäksi eri alojen eri ikäiset asiantuntijat pitäisi saattaa yhteen tarkoituksella ja satunnaisesti. Paula Risikko: Terveydenhuollon järjestelmät saadaan kuntoon vasta sitten kun pirstaleiset rakenteet on kunnossa. ITIF 2009 -tutkimuksen mukaan Suomi, Ruotsi & Tanska maailman johtavat terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon maat. Suomi oli sähköisen sairauskertomuksen edelläkävijä. Olli Kallioniemi: Terveydenhoidon ICT 2020: genomitieto, globaali pilvidiagnostiikka ja kuva-analyysiin perustuva etädiagnostiikka. Jyrki Kontio: Tieto menee pilveen, päätelaitteiden kirjo, verkottuvat käyttäjät ja uudet ansaintamallit. Hänen mukaansa nyt eletään suurinta ICT-alan muutosta sitten Internetin ja hän oli huomannut myös, että Helsinki on Euroopan kuumin startup-city (Aaltoes).