IT-kouluttajien peijaiset

IT-kouluttajien 10-vuotisjuhlaseminaarin alussa puheenjohtaja kertoi, että IT-kouluttajat lopettavat ja tulevat liittymään johonkin muuhun yhdistykseen (jälkeenpäin selvisi, että IT-kouluttajat jatkaa edelleenkin). Tilaisuus alkoi lupaavasti: puheenjohtaja Tarmo Toikkanen puhui videon välityksellä, Eija Kalliala esitteli koko historiikin, ja sitten oli tilaisuuden emännän, Irmeli Pietilän vuoro esitellä niin sponsorit kuin esiintyjätkin. Se YouTube -video olisi ehkä kannattanut ladata koneelle, niin senkin olisi pystynyt esittämään.

Sitten alkoikin varsinainen ohjelma, Tutustumisen koreografia: kierretään ja tutustutaan, kolmen hengen ryhmä. (Jee - taas joku kiva ryhmätyö!) Olisin mielummin kuunnellut ne mielenkiintoiset esitelmät. Itse olen näppylöillä kaikenmaailman ryhmäytymissessioista.

Teemu Leinonen, Aalto/Taik, piti mielenkiitoisen esityksen tieto- ja viestintätekniikan kehityksestä opetuksessa. Merkitykset ja ymmärrys rakentuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja se perustuu historiaan. Merkitys syntyy yhteisön rakentamana. Avoimien ja vapaiden oppimateriaalien idea tulee jo antiikin ajalta. Douglas Engelbart kehitti maailman ensimmäisen hiiren Stanfordissa 60-luvulla ja Stewart Brand oli kuuntelemassa Engelbartin esittämiä ongelmanratkaisuideoita ja Steve Jobs viittasi myöhemmin Brandin perustamaan perustamaan Whole Earth Catalogiin sekä The Well -julkaisuun (joka muuten oli 80-luvulla perustettu ns. facebook).

Jyrki J. J. Kasvi, Tieke, puhui aiheesta mihin ollaan menossa. Kreikan ja Italian kriisillä ei ole pitkässä juoksussa mitään merkitystä, talouskriisit tulevat ja menevät. Sen sijaan maailman ikärakenteen muutos  ja teknologian kehitys vaikuttavat sekä ympäristön muutos ja globaali verkostoitumen ja  riippuvuus. Suomessa suuret ikäluokat jäämässä eläkkeelle ja ollaan juoksemassa suoraan seinään. Suomen talous on murroksessa. Vaikka EU onkin tällä hetkellä maailman suurin talousmahti, niin tulevaisuudessa se on Kiina.  Tietoyhteiskunta alkaa kypsyä ja nyt ollaan siirtymässä Bio- tai Fuusio-yhteiskuntaan (teknologioiden yhdistymistä). 2000-luvulla Suomi oli tietotekniikan edelläkävijä, vaan ei ole enää. Jäätiin ihailemaan omaa olotilaa ja pudottiin kehityksestä täysin. Sen sijaan muut ottivat oppia ja menivät ohi. Botswanassakin voi maksaa kännykällä, ei Suomessa koska pankit ja teleoperaattorit tappelivat vuosia voittojen jaosta.  Suomessa ollaan vieläkin impivaaralaisia! Kuinka monella nettikaupalla on englannin tai saksan kieliset sivut. Ruotsalaisilla on. Haasteet: Suomi heikko tivi-teknologian hyödyntäjä, sähköiset palvelut ja kauppa on edelleen "tulossa", Suomi viimeinen maa euroopassa,jossa lähetetään edelleen paperilaskuja tai miksi  suomalaiset opiskelijat eivät halua lähteä vaihtoon. Myytti: ollaan hyviä teknologiassa ja osaataan hyödyntää sitä. Työn ja elämän rakenne murtuu: työmarkkinoiden jatkuva murros, työ irtautuu ajasta ja paikasta, osaavan työvoiman saatavuus, fyysinen ja psyykkinen työpahoinvointi. Jenkeissä kysytään mitä tienaat, Intiassa mikä on sun uskonto ja Suomessa mikä on sun duuni. Suomessa ei saa epäonnistua vaikka toisaalta vain epäonnistumisista voi tulla niitä hulluja ideoita, joilla menestytään. Projekteissä ei synny innovaatioita, koska pitää määritellä mitä tehdään. Tietoyhteiskunnan osaamistarpeet: elämänhallintataito,  osaamisenhallintataidot, sosiaaliset taidot, tiedonhallintataidot ja verkoistoitumistaidot. Missä oikeasti opitaan? Osaamisen tunnistaminen?

Jaana Holvikivi, yliopettaja Metropoliasta, Culture and Cognition in Information Technology Education (väikkäri 2009, TKK) puhui kv-opetuksesta ja sen haasteista (kulttuuritaustat). Miten voi hyödyntää sitä, että opiskelijat ovat erilaisia.

Tero Toivanen, erityisluokanopettaja, näkymä näkymättömään (siis se näkymätön oppiminen), tulevaisuuden koulun rakentaminen ja miten sen voi rakentaa. Osamminen osiaalisesti rakennettujen merkityksien luominen, oppia jakamalla ilman maantieteellisiä rajoja. Poisoppiminen, nopeasti yhdistämällä uusia ideoita. Miten voi opettaa jos ei opi. Epävarmuuden ja erilaisten ihmisten kohtaaminen on hallittava ja lisäksi oltava dynaaminen aikakäsitys ja oppijoilla on myös oltava vastuuta.

Anne Rongas, e-oppimiskeskus, on avoimen oppimiskulttuurin asialla. Esityksen aiheena oli oppiminen, koulun informaatioteknologia ja digisisällöt. Miksi asiat etenevät hitaasti? Toisaalta uutta asiaa tulee jatkuvasti ja valtava kiire koko ajan. Sosiaalinen media on viidakko. Miten tukea elinikäistä oppimista?

Teemu Arina,  nuori kundi, joka "jo ennen Internetin yleistymistä toteutti tietoverkkopohjaisia yhteistyöprojekteja",  puhui pilvioppimisesta eli CloudLearningistä. Väheneekö keskitettyjen instituutioiden tarve?

Ville Venäläinen, Otavan opisto (vapaa sivistystyö), myös opetushallituksen some-koordinaattori, on Kasvin kanssa somesta samaa mieltä. Vapaa-ajalla käytetään somea mutta miten se voisi liittyä kouluelämään? Miten tietotekniikan luoma uusi oppimisympäristö on niin vieras? Vaarallisin pedofiili on verkossa, ei kylällä. Agraariyhteiskunnan kyläyhteisö vaatii paljon sosiaalista kanssa käymistä. Digitaalisessä kuilussa on ensisijaisesti kyse eri ihmisten räikeän erilaisesta kokemustaustasta. IT-teknologia voisi olla myös "ihmisteknologiaa" ja kanssakäymistä. Et opi toimimaan suurkaupungissa, jos et ole käynyt siellä. Mitä IT:stä pitää kouluttaa ja kenelle?

Esko Kilpi, puhui oppimisympäristöstä ja kysyi onko joku ympäristö, joka ei ole oppimisympäristö. Jos työtä lähestytään luovana, se on itse asiassa informaation raketamista. Asiat tapahtuvat ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ihmiskeskeisempi maailma tulee osaksi meidän todellisuutta ja ollaan lähempänä yksilöiden omia tarinoita ja tulevaisuutta. Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka on mua edellä tarinassa, jota elän. Twitterin seuraaminen on tärkein oppimisverkko. Seurataan muita ja opitaan.  Mitä verkot mahdollistavat.

Ja sitten alkoi Learning Cafè eli pöydissä kiertäminen ja vastausten etsiminen alustajien kysymyksiin. Nähtäväksi jää mitä innovaatioita tämä seminaari tuottaa. Oma aiheemme: monimuotokoulutuksen haasteet ei ideoista päätellen ehkä tullut oikein ymmärretyksi. Lisäksi näytti siltä, että perusopetus tai vapaa sivistystyö oli tutumpaa kuin ammattikorkeakouluopetus ja se, että kaikki opiskelijat eivät todellakaan tule suoraan lukioista.

Teknologia ja digitaalinen onni

Tekeekö teknologia ja sosiaalisen median hyödyntäminen meidät onnellisemmaksi. Entä onko digionnellisuus yhtä tärkeätä kuin reaalimaailman onnellisuus. Olenko onnellinen digimaailmassa jos minulla on FB:ssä tai Google+:ssa kymmeniä tykkääjiä tai Twitterissä lauma seuraajia. Voiko digionnellisuutta ylipäätään verrata reaalimaailman onnellisiin hetkiin.

Digitaalinen onnellisuus muokkaa elämää ja kulttuuria. Elämme reaalimaailman lisäksi virtuaalimaailmoissa eikä aina ole helppoa sanoa missä on meidän ja teknologian rajapinta. Voimme olla samanaikaisesti sekä täällä että siellä. Samalla luomme kaiken aikaa omaa e-muistiamme, joka auttaa meitä ehkä oppimaan omista elintavoistamme ja tekemään parempia valitoja tulevaisuudessa.

Verkossa voi olla sosiaalinen some-sovellusten avulla. Voin keskustella verkossa päivittäin vanhempieni ja sisarusteni kanssa kuten ennen aamiaspöydässä. Muiden elämää on helppo seurata FB:ta tai blogeista. Toisaalta jos jatkuvasti kerron netissä missä kulloinkin liikun, niin luovunko yksityisyydestäni tai annako varkaille hyvän vinkin siitä milloin kotini on tyhjänä. Toisaalta mitä enemmän annan tietoa itsestäsi sitä myös enemmän saan.

Kantaa ottaminenkin on helppoa. Ei välttämättä tarvitse mennä kadulle osoittamaan mieltään. Sekin voidaan tehdä mukavasti omalla kotisohvalla, olla passiivisesti aktiivinen ja kuitenkin osallistua. Lisäksi sosiaalinen media on demokratisoinut mielipiteiden julkaisemisen. Moraali ja etiikka on otettava huomioon ja mietittävä mihin vedämme rajan digitaalisessa todellisuudessa.

Verkossa oleva laite toimii tavallaan katseen vangitsijana, emme saa silmiämme irti siitä. Joskus virta vaan on katkaistava ja on etsittävä tasapaino reaalimaailman ja digitaalisen elämän suhteen. Lopulta ei ole kyse teknologiasta vaan siitä miten onnellisuus määritellään. Entä jos emme roikkuisikaan verkossa viikonloppuisin,  mihin kaikkeen muuhun jäisikään aikaa.

Lisää digitaalisesta onnellisuudesta Anna Akbarin (PhD Professor, New York University) luentotallenteesta.

Visioita ja innovaatioita

On mielenkiintoista seurata miten suosituksi Steve Jobs on tullutkaan. Moni tuttavani löysi hänet vasta iPhonen, iPadin tai jonkun muun i:n myötä, vaikka hän on ollut pitkään busineksessä kuten Bill Gateskin. Jobs oli loistava visionääri ja innovaattori. Nyt julkaistaan tarinoita siitä miten hänen keksintönsä muuttivat jonkun elämän. Esimerkiksi iPad -sovellukset avaavat autisteille uuden maailman ja kommunikointi onnistuu vanhoja menetelmiä helpommin. Tästä esimerkkinä CBS:n 60 minutes Apps for Autism. Katso myös CBS:n videot Jobsista.

Tässä muutamia poimintoja: Wiredissä julkaistu taiwanilainen animaatio ja TNW artikkeli Applen omasta muistotilaisuudesta myös Cupertinon videon kera sekä CNETin artikkeli muistotilaisuudesta.

Amerikan kuulumisia: 10 years ago we had Steve Jobs, Bob Hope and Johnny Cash. Now we have no Jobs, no Hope and no Cash.

Somea intensiivillä

Katin kanssa on tällä viikolla tehty opiskelijoille somea tutuksi. Eipä silti, kyllähän moni tuntee some-palveluja mutta eniten käytetään kuitenkin Facebookia ja YouTubea. Olipa yksi kurssilaisista sitä mieltä, että muuta hän ei tule tarvitsemaankaan ja niinpä jäi kurssi kesken. Joku oli sitä mieltä, että Facebookista on alkanut sosiaalisen median kehitys. No, jokainen katsoo omista kokemuksistaan maailmaa ja mediaa yleensä. Haastavinta on saada opiskelijat innostumaan ja kokeilemaan. Kun tavoitteena on hyvä arvosana, niin silloin halutaan tietää tarkalleen mitä tulisi kirjoittaa. Missä on uteliaisuus, kokeilunhalu ja tutkiminen?

Medialukutaitoa tarvitaan somessa. TV-uutisissa oli äsken teknologialukutaidosta ja sen opetuksesta. Esimerkkinä oli Lego-robotit ja niiden ohjelmointi. Minullakin on joitakin vuosia sitten ollut tilaisuus kokea ja nähdä miten perusopetuksessakin opitaan ohjelmoimaan. Perusopetuksen kerhoihin ja valinnaisaineisiin tämä sopii hyvin mutta miten ammattikorkeassa opetetaan teknologialukutaitoa?

Olen myös seurannut keskustelua tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisestä opetuksessa ja (ilmeisesti) muut kuin opettajat ovat sitä mieltä, että opettajat ovat kangistuneet kaavoihinsa ja eivät osaa hyödyntää teknologiaa. Haloo! Missä tietoyhteiskunta ja nopeat nettiyhteydet? Entä mistä kunnon koneet kouluihin. Kymmenen vuotta on lupailtu, vaan eipä näy. Toinen on opetussuunnitelmat ja niiden perusteet. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin äkkiseltään näyttää. Toki kaikenlaisia apuvälineitä voi hyödyntää jokaisessa oppiaineessa. Se on opettajasta ja teknologiasta kiinni. Opettaminen on asia, josta jokaisella on oma näkemyksensä ja asiantuntijoita riittää.

Näkymätön oppiminen näyttää olevan suomalaisessa keskustelussa nyt kova sana. Se vaikuttaa olevan ehdotus oppimisen uudeksi paradigmaksi. Intensiivi -kurssilla oli muuten paljon näkymättömiä opiskelijoita harrastamassa todennäköisesti näkymätöntä oppimista.