Kommentointia ja videojuttuja - kivaa

Toinen seminaaripäivä SULOP2013 -seminaarissa alkoi aktivoivalla aamuluennolla. Siinä hyödynnettiin Presemoa ja sekä kommentoitiin, keskusteltiin että arvioitiin edellisen päivän esityksiä. Presemo esimerkki oli erittäin hyvä. Palautetta ja ajatuksia kannattaakin kirjata heti tuoreeltaan.

Seuraavaksi olin valinnut Videoita ja tarinoita oppimisesta -työpajan. Sitä veti Satu Hakanurmi. Odotin työpajalta paljon. Hyviä vetäjän tekemiä käytännön esimerkkejä mitä tehdään miten ja miksi. Hän oli olettanut, että kaikilla on mukana iPad ja että iMovieta voidaan heti käyttää ja sitten vaan jakaannutaan ryhmiin ja tehdään homma. Hänen mielestään henkilökohtaiset laitteet motivoivat ja sitouttavat oppimiseen, opiskelu tulee osaksi arkea ja oppituntien ulkopuolelle.

Ja tässä sitten SWOT aiheesta. KIVAA (visuaalisuus muistin tukena), ONGELMIA (BYOD), MAHDOLLISUUKSIA (opiskelijat tekevät oppimateriaalin), UHKIA (yksityisyys). Dokumentoi, identiteetti, reflektoi ja mediataidot. Työpajassa esiteltiin kolme video-esimerkkiä: 1, 2 ja 3. Työpajan parista tai kolmesta tuotoksesta paras oli ennenkin videoita tehneen ja editoineen porukan Parhaan sämpylän metsästys. Miestäni videoiden tekeminen vaatii paitsi visuaalista silmää myös käsikirjoitustaitoa. Näitä "videoitahan" tulee tuutin täydeltä mikä powerpointilla tehtynä ja mikä milläkin vimpaimella. Huonoja still-kuvia ja tylsää musaa ja ah niitä fonttien ja värien kirjoa tekstityksessä. Hyvä esitys on edelleenkin hyvä esitys. Tehdään se miten tai millä välineellä tahansa.

Olisi kuitenkin kannattanut valita Pauliina Kupilan ja Jere Majavan työpaja: Press "Learn" to start -työpaja pelillisestä oppimisesta. Toisaalta Taina Joutsenvirran ja Liisa Myyryn Sulautuvat tenttikäytännötkin olisi ollut kiinnostavampi ja varmasti myös Yliopisto-opetuksen kehittäminen tukemaan työelämätaitojakin. No, elämä on valintoja.

Tekniikka ja avoimet kurssit mullistavat opetuksen

Kaiken tämän oppimateriaaligate keskustelun jälkeen voi pohtia montako ammattikorkeakoulua tai yliopistoa Suomessa tarvitaan. Entä lukioita. MOOC -kurssit ja avoimet kurssit ovat yhä suositumpia, Suomessakin. Videostreemauksella ja podcasteilla voi lähettää luennon ties minne ja oppimisvideot korvaavat perinteisen lähiopetuksen. The American Interest Magazinessä on mielenkiintoinen artikkeli The End of the University as We Know It. Tekniikka mullistaa opetuksen.

Opetusta ja oppeja videolta

Opetusvideot tulevat rytinällä. YouTube on esitellyt 10 video-opetuksen gurua. Tässä on haastetta meidän vaatimattomille virityksille. Verkko-opetukselle, tenttilaboratorioille ja perinteiselle opetukselle. TED-Ed videoita YouTubesta ja tietysti Khan Academy tarjoavat lukemattoman määrän opetusvideoista melkein mistä tahansa.

Lapsikin tietää, että pihallakin oppii

Olen seurannut aktiivisesti sosiaalisessa mediassa käytävää kirjoittelua opetuksesta. Suomessa esille nousee kirkasotsaisten innovaattoreiden kirjoittamana se, että nykyopettajat ovat ihan pihalla ja että opetusalan, vai liekö peräti koko yhteiskunnan, suurin ongelma on se, että ei tiedetä mitä tehdään suurille määrille opettajia. Mitenhän perusopetus hoidettaisiin, ellei perinteisessä koululaitoksessa ja mitä noudatetaan opetuksen pohjana jos ei ole opetussuunnitelmien perusteita ja opetussuunnitelmia. Kuka opastaa alakoululaista, video, Internet, iPad, älykännykkä vai koulun talkkari tai kenties kirkasotsainen konsultti. Muistin virkistämiseksi vielä: koulu on paitsi paikka oppimiseen, lasten ja nuorten säilytyspaikka, niin myös yhteiskuntaan integrointia. Koulutuksella kohotetaan yhteiskuntakelpoisuutta ja tasoitetaan tietä työmarkkinoille. Yksi suosikkiammateista Amerikassakin on opettaja. Lopulta on aivan sama millaisilla menetelmillä opiskellaan lukutaitoa, kirjoittamista, matematiikkaa tai sosiaalisia taitoja, toisen huomioon ottamista tai empatiaa. Tai minkä merkkistä tietokonetta tai sosiaalisen median sovellusta tai vimpainta käytetään. Voiko Suomessa opettaa ilman viimeistä tekniikkaa. Nepalissa riittää kynä ja ruutupaperi ja Afrikassa opiskellaan matematiikkaa peruskännyköillä, Internetiä kun ei ole – puhelinverkko kyllä. Eipä Amerikassakaan langattomat verkot toimi missä tahansa. Ihmettelipä joku myös miksei Suomessa käytetä opetusvideoita. Tiedoksi, että lukio-opetustakin annetaan jo videoneuvottelujärjestelmien avulla eikä etäopetustakaan keksitty eilen, puhelinlangat ovat laulaneet jo ennen Internet-yhteyksiä. Suomessa on ollut jo vuosia sitten koulutelevisio, opettaja-tv, ylen videot ja ylen lähettämät opetusohjelmat. Ehkä näiden tyyppien kouluaikana juuri heidän kouluissaan ei käytetty muuta kuin luokan edessä puhuvaa päätä, ei opetustaulujakaan. Vai olivatko he ylivilkkaita opiskelijoita, jotka odottivat käytävässä oppitunnin päättymistä ja siinä jäi se perusopetuksen oppimiskokemus puuttumaan. Syrjäydyttiin opetuksesta. Kävi hyvä tuuri, että ei syrjäydytty elämästä.

Twitterissä ja blogeissa leviää kulovalkean tavoin Salman Khanin TED-video: Let's use video to reinvent education. Matematiikkaa, ja sitä myös tässä. Osataan Suomessakin. Nokian Moodle-pohjainen peruspuhelimissa toimiva opetusohjelma. Entäpä Amerikassa niin suosittu puheenaihe Flipped Classroom, toinen, kolmas ja neljäs esimerkki. Tarvittaisiinko kuitenkin muutakin kuin video. Siispä puhuvasta päästä ohjaajaksi ja opastajaksi. Kotitehtävät tehdäänkin ohjatusti koulussa. Kotona keskitytään vaikka opetusvideoihin. Sulautuvaa opetusta tai tutkivaa oppimista siis.  Olemme menossa opettajakeskeisyydestä opiskelijakeskeisyyteen. Uuttako. Tuskin. Erityisopetuksessa näitä menetelmiä on sovellettu pitkään. Jokainen opiskelija on yksilö. Kaikki eivät opi samalla tavalla. Aina on myös niitä, jotka haluavat, että opettaja opettaa.

Sitten vielä sosiaalista oppimista, ja lapsikin tietää, että opetusta on muutettava ja infograafeja etäopetuksen kehittymisestä. Lopuksi hyvä esimerkki siitä miten kouluissa olevia vanhoja kuvatauluja voidaan uusiokäyttää.