Harmaata ja tuulista

Vuoret eivät Reykjavikissa ole suojaamassa tuulelta. Tuulee. Tänään tuuli niin kovasti, että en mennyt lähellekään rantaa sen jälkeen kun tulin kentältä. Vähän satoikin. Eipä hätää kun tietää, että Islanti on maa, jossa neljä vuodenaikaa voi olla saman päivän aikana. Onneksi ei satanut lunta. Kävin tunnin lenkillä kiertelemässä taidekauppojen ikkunoiden takana. Onneksi löysin täältäkin Eymundssonin. Jau! Kahvilan, jossa voi lukea (tai ainakin selailla) lehtiä ja kirjoja kahvin juonnin lomassa. Olin jo unohtanut miltä Reykjavikin lämmin vesi haisee. Mutta pikkuhiljaa tämä tuoksu alkaa tuntua kotoiselta. Piipahdin kirkossakin ja kuinka ollakaan siellä urkuri harjoitteli konserttia varten. Mukavan liikuttava yllätys.

Tyypillisiä pienkerrostaloja Reykjavikissa

Hallgrimskirkjassa turistit kuvaavat urkuria

Hallgrimskirkja

Aarikkaa, Iittalaa ja Marimekkoa

Reykjavikissa

Lentomatka Reykjavikiin oli tänään vähän pomppuinen. Ihmettelin miten nopeasti kenttähenkilökunta saa toisesta luukusta Akureyriin tulevien tavarat ulos ja toisesta Reykjavikiin menevien tavarat sisään. 15 minuuttia siitä kun kone oli laskeutunut se lähti matkaan uudelleen. Tähän ei kyllä Suomessa pystytä. Maisemia ei paljoa alkumatkan jälkeen tarvinnut ihailla. Pilvistä ja harmaata ja Reykjavikissa otti raikas tuuli vastaan. Harmi, että pipo ei tullut mukaan, sitä olisi tarvittu jo kentällä. Olin ajatellut kävellä hotellille reilun puolen tunnin matkan mutta ilma oli niin tuulinen, että päätin turvautua taksiin. Vanha papparainen ajeli ympäri kaupunkia ja tööttäili muulle liikenteelle. Lopulta minun piti näyttää kartalta minne mennään. Olikohan kuskilla varhaisdementia. Keskusta-alueella kuitenkin ollaan ja melko ison kadun varrella.

Anonyymia kyberkiusaamista

Virtuaalisella sosiaalinen media tutuksi –kurssilla on keskusteltu ja pohdittu sitä miten vaikeaa on keksiä postausaiheita tai kommentoida toisten blogikirjoituksia.  Aiheesta on keskusteltu paljon ja on havainnoitu blogikäyttäytymistä yleensä. On todettu, että anonyymisti on helppo kommentoida mutta omalla nimellä kommentointiin kynnys on korkea. Toisaalta joskus voi olla niin paljon uusia ja mielenkiintoisia tekstejä, että niitä ei ehdi kommentoida vaikka haluaisikin. Saattaapa bloggaaja pohtia, että lukeeko hänen blogiaan kukaan vaikka kävijätilastot osoittaisivat muuta.  Me suomalaiset olemme perinteisesti osanneet vaieta kaikilla kielillä, niin mihin se asia verkossakaan muuttuisi. Kommentoidaan vasta kun on riittävän painavaa asiaa tai postaus on provosoinut sopivasti. Kommenttien todettiin antavan uutta puhtia kirjoittamiseen.

Oletko sinä tai tuttavasi kirjoittanut verkossa jotain, josta on tullut riitaa kaveripiirissä tai töissä. Entä jos kateellinen (työ)kaveri laittaa jonkun kyseenalaisen postauksen eteenpäin tai vie sen pomolle ja aiheuttaa työkaverille potkut. On hyvä pohtia mitä kirjoitetaan ja miten kun eleet ja ilmeet eivät auta. Luemmeko ja tulkitsemme toistemme tekstejä avoimin mielin vai pahantahtoisesti.

Professori Annette La Greca on selvittänyt kyselytutkimuksilla Miamin murrosikäisiltä sosiaalisen ahdistuksen ja masennusoireiden ilmenemistä kiusaamisen seurauksena. Hän on tutkinut erityisesti kyberkiusaamista. Internet mahdollistaa anonyyminä pysymisen ja se madaltaa kiusaamiskynnystä sekä nolaamiseen perustuvaa kiusaamista.  La Greca luennoi 2.5. Turun yliopistolla: Peer victimization among adolescents.

Tällä Katin kanssa yhdessä vetämällämme kurssilla tuli kyberkiusaamista kommenttina mediassa ajoittain esillä ollut Elisan tarina, josta voi lukea Enkeli-Elisan blogista. Blogissa mm. Elisan isä, entinen koulukiusaaja,  purkaa ajatuksiaan kiusaamisesta, siitä selviämisestä ja tilanteen käsittelystä. Saipa eräs kurssilainen Elisan blogista keskustelua kavereidensa kanssa ircissäkin. Hän kertoi, että he keskustelivat pitkään aiheesta samalla jakaen omia tarinoitaan. Tässä on sosiaalisen median hyvä puoli. Voi tutustua syvällisemmin kavereihin ja saa keskusteltua kiperistäkin aiheista tässä ja nyt. Vaan onko kaikilla reaalimaailmassa keskustelukaveria tai edes virtuaalimaailmassa.

Mobiilisti erityinen elokuvissakin

Elokuvissa vieressäni istuu nuori tyttö, joka ei saa käsiään irti älykännykästä ja sormet laulavat
näppäimillä koko ajan ja välillä on aivan pakko soittaa kavereille. Olisiko ollut parempi jäädä kotiin
tekemään vuorovaikutusharjoituksia tai katsomaan lyhytelokuvia älykännykästä. Toisten huomioimista tai hyvää käytöstä ei ehkä ole ehditty opetella tai siihen ei ole löytynyt sopivaa sovellusta. Vai oliko tämä kapinaa.

Entäpä jos tällä nuorella onkin keskittymishäiriö, ylivilkkautta tai ADHD. Sekin on mahdollista, että hän
oli elokuvissa pakotettuna. Ei olisi oikeasti halunnut lähteä mutta kavereille ei voinut sanoa ei, tai äidille. Valitettavasti todennäköisin selitys on se, että päivystetään mobiilisti 24/7 siltä varalta, että joku kaveri sattuisi olemaan linjoilla. Heti pitää päästä kommentoimaan ja kertomaan kuulumiset ja samalla paetaan omaan maailmaan. Koulussa kommentoidaan opettajan jokaista sanaa livenä näpyttelen, niin miksei leffaakin voisi tekstittää kavereille. Ennen nörtit päivystivät kotona koneidensa ääressä. Nyt eletään reaalimaailmassa virtuaalielämää kaiken aikaa ja opitaan mobiilisti. Toivottavasti reaalimaailma ei jäisi oikeasti näkemättä ja kokematta tai vuorovaikutustaidot eivät jäisi vain 140 merkkiin eikä syrjäydyttäisi reaalimaailmasta.

Älykännyköistä ja virtuaalielämästä huolimatta useimmille lapsille tulee vieläkin murrosikä, ei add tai adhd kuten voisi keskustelupalstoilta päätellä. Itsensä löytäminen ja minuuden etsiminen ei ole helppoa. Joku nuori kirjoittaa keskustelupalstalla olevansa koulussa tehdyn persoonallisuustestin mukaan impulsiivinen ja omaavansa keskittymisvaikeuksia tehtävien teossa tai että ajatukset harhailevat ja mieliala voi muuttua muutamassa sekunnissa. Keskittymishäiriökö. Ehkäpä. Eikö tämä ole normaalia murrosiän käyttäytymistä. Kaikki eivät voi olla eritysoppilaita.